maanantai 31. joulukuuta 2012
Hyvän Uuden vuoden Toivotus 2013
Toivotan kaikille lukijoille Hyvää Uutta Vuotta ja paljon hyviä kirpputorilöytöjä seuraavalle vuodelle. Olkoon ensi vuosi kirppariaarteiden vuosi ja tehkäämme löytöjä urakalla :)
Jyväskylän Centrumin ostokset
Jyväskylän keskustan Centrumilta löytyi jotain pientä viimeksi siellä käydessäni ennen joulua. Ostajia oli enemmän kuin pöydissä tavaraa kuten yleensä siihen aikaan vuodesta. Jouluporo muistutti Keskisuomalaisessa seikkailevaaHelge-poroa. Hinta ei ollut päätähuimaava, joten se laitettiin ostoskoriin. Samalla keikalla lähti joulurasia myös matkaan.
Helge (2 €) ja rasia (1 €). Joulurasiassa lukee "hyvää joulua" neljällä kielellä |
Tampereella uusi uusi kirppari: Trash & Treasure
Huomasin Tampereen "virkistysmatkalla" uuden kirpparin nimeltään Trash &Treasure. Ja kuinka ollakaan eksyin sinne, vaikka joululahjoja piti käydä katsomassa Koskikeskuksessa ennen kotimatkaa.
Kirppari oli aika sokkeloinen ja vielä tyhjiä pöytiä oli paljon, kuten näin joulun alla voi odottaakin. Mielestäni tein aika hyviä löytöjä ja lisää olisi vielä tarttunut matkaani, mutta selkäni oli kipeä ja yritin välttää ylimääräisiä kassia/kasseja.Kannattaa siis käydä Tampereen reissulla siellä. Sijaitsee Matkahuollon ja Koskikeskuksen välissä olevassa rakennuksessa. (Huom. kannattaa ottaa omat kassit mukaan ostoksille)
Löytöjäni:
Kirppari oli aika sokkeloinen ja vielä tyhjiä pöytiä oli paljon, kuten näin joulun alla voi odottaakin. Mielestäni tein aika hyviä löytöjä ja lisää olisi vielä tarttunut matkaani, mutta selkäni oli kipeä ja yritin välttää ylimääräisiä kassia/kasseja.Kannattaa siis käydä Tampereen reissulla siellä. Sijaitsee Matkahuollon ja Koskikeskuksen välissä olevassa rakennuksessa. (Huom. kannattaa ottaa omat kassit mukaan ostoksille)
Löytöjäni:
Neo-nukke (3 €) n. Barbie-kokoinen. Jos olisi leffahuone kävisi hyvin sinne. Aseet tallella |
Apteekkarin valaisin (8,50 €). Tälläistä valaisinta olen etsiskellyt jo tovin kirppreilta. Nyt se löytyi :) |
Pala-maljakko (10 €). Tämä on varmaankin se keskikokoinen maljakko. Mietin vähän aikaan ostaako vai ei, mutta sininen väri ratkaisi asian, mukaan lähti |
Taas lapsetti, iso smurffitalo (8 €). Veljenpoika sillä jo leikkikin. Muuten täydellinen, mutta kukkapuska puuttuu yläkerran ikkunasta |
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Tampereen Kaukajärven Jumbo-kirppis
Ostosmatkan jälkeen vilkaisin myös kirppari Jumbon tarjontaa siskoni luona Kaukajärvellä. Sieltä ostin mm. puunuken. Vaikka nukessa on sivussa halkeama, se houkutti ostamaan. Mukaani tarttui myös Muumi-tarjotin, puulintu,vanha lakana sekä öljylyhty.
Martinexin puinen pieni muumi-tarjotin (5 €) |
Retrolakana (4€). Kuva ei anna oikeutta väreille |
Tampereen Radio-kirppis
Vaikka bussimatka hieman väsytti tätä toipilasta, päätin silti taivaltaa Koskikeskuksen kautta Radio-kirpparille. Ostosmatka kannatti. Löysin kaksi helmitaulua. Olin ihaillut näitä jokaisessa sisustuslehdessä. Aikaisemmin helmitauluja on tullut toki vastaan, mutta ne ovat maksaneet enemmän ja ne ovat jäänneet ostamatta. Niille olisi ostajakin, mutta en taida hannoa niitä myydä. Sori sisko ;). Sitten löytyi inka, vanha ukke, puisia itse sorvattuja kynttilänjalkoja 3 kappaletta sekä vihreä maljakko.
Ihanat helmitaulut. Pienempi (6,50 €) ja keskikokoinen (8,90 €). Näitäkin olen etsiskellyt kirppareilta ja nyt vielä löytyi aika edukkaasti. |
Inka-seinäkoriste puuta (4 €) kotoisin Hondurasista |
Riihimäen kääntömaljakko/kynttilänjalka (hinta alle 10 €) Tämän laitoin joulupukin konttiin, koska itselläni oli jo samanlainen |
Puisia itse sorvattuja (?) kynttilänjalkoja. Punainen (2,50 €) ja siniset (5,50 €/kpl) |
Dollytexin nukke (9 €). Siskollani oli samanlainen lapsena, mutta vaalealla pitkillä hiuksilla |
Jyväskylän SPR-kirppis Ahjokadun löydöt
Pyörähdin jouluostoksilla Ahjokadun SPR:n kirppiksellä myös ennen joulua. Ostoksiani olivat aurinkokello, ihanat tyynyliinat sekä vanha iso nalle, josta laitan kuvan myöhemmin.
Löytöjäni:
Löytöjäni:
Itse tehdyt retrotyynyliinat 2 kpl (0,50 €/kpl). Kiva kuosi ;) |
Aurinkokello (4 €) Tämän oli saanut joku palkinnoksi. Plakaatissa lukee ruotsiksi "räkna de lyckliga stunderna blott" |
Tässä sama palkinto edestä |
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Paattikirppis muuttuu Ekocenteriksi ja Amalia lopettaa lopettaa
Niinhän s menee. Amalia-kirppis sitten lopettaa toimintansa tämän vuoden lopussa, ei kuulemma kannata. Sääli. Paattikirppis Jyväskylän Korpilahdella puolestaan muuttuu kierrätyskeskukseksi. En sitten tiedä tuleeko siitä hyvä Ekocenteri vai ei. Niissäkin on huomattavasti eroja. Saas nähdä. Nyt Korpilahdelta sitten puuttuu kirppis/kirppikset. Nyyh... No Tampereen reissu oli antoisa kirpparin osalta. Löydöistä myöhemmin....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)